Kotona seinällä on pieni kopiokooste muotokuvista ja
kapteenitauluista. Siinä on raahelaisia otsikolla: Kaksi raahelaista kaukomeren
purjehtijaa 1800-luvun keskivaiheilta, Jacob Silvén ja vävynsä Alexander
Cannelin.
En ole käynyt edes Raahessa saati Napolissa, missä on
ikuistettu Silvénin pari kapteenitaulua laivansa saavuttua sinne 6.1.1839.
Amsterdamissa nyt sentään olen käynyt. Cannelin oli laivoineen siellä vuonna 1852. Itse päätin viedä kopion
tuosta kopiokuvastani Lontoon kirkolle joskus 90-luvulla. Cannelin ainakin oli
ehtinyt pyykittää Englannin jo yli sata vuotta aiemmin.Alexander Cannelin halusi merille, mutta perhe halusi kouluttaa häntä muuhun. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän oli monena vuonna perehtynyt merenkulkijan ammattiin raahelaisen Kaleva-purjealuksen, prikin, kapteenina. Vuodesta 1852 hän kipparoi Haltio-nimistä alusta.
Haltiosta Amsterdamissa maalatun taulun on signeerannut D.A. Tempken juuri vuonna 1852. Myöhemmässä Cannelinin muistikirjassa on merkintöjä, jotka kertovat Cannelinin saapuneen Welshpooliin Walesissa 22.3.1862. Puutavaralastia purettiin 28.3.–14.4. Marraskuun lopulla laivan matka suuntautui Kööpenhaminasta taas Englantiin ainakin Hulliin. Lastina Oulusta oli tervaa ja lankkuja. Erityisesti mainitaan laivaan ostetun joululeipää. Ei ollut kovinkaan suuri sattuma, että merimieskirkkoja löytyi Englannista suomalaisillekin.
Matka jatkui muistikirjan mukaan Etelä-Amerikkaan ja sieltä Havannaan, josta tilattiin 7000 kpl hyviä sikareja, joista 2000 kpl Regolia-merkkiä. Alus otti lastiksi huomattavan määrän sokeria, siirappia ja rusinoita. Kauppaa käytiin, oltiin matkalla.
Cannelin ja appiukkonsa Sivén olivat liikkuvia suomalaisia aikana, jolloin tavallinen kansa ei paljon reissannut. Nyt tietenkin jo kuljetaan, mutta ei tavallinen kansa vieläkään kuskaile suuria aluksia napolilaiseen satamaan tai Amsterdamiin. Se on joidenkin työtä.
Asioihin synnytään ja niitä ryhtyvät tekemään ne, jotka osaavat. Näitä osaajia ja liikkuvia Merimieskirkko on palvellut. Silvénin ja Cannelinin aikoihin ei vielä ollut järjestöä nimeltä Suomen Merimieskirkko eikä sen edeltäjäfirmojakaan. Asiakas oli.
Asiakkaan tunnistaminen on tärkeä juttu. Palvelujen tarjoaja ja asiakas ovat toistensa pari. Molempien on osattava asiansa. Palvelujen tarjoajat ovat suuri joukko ihmisiä, jotka näkevät joko suoraan tai välillisesti asiakkaan tarpeen. Palvelun tarjoaminen tekee oikealla tavalla rikkaammaksi molemmat.
Merenkulkijat ja rahtarit eivät tee työtään sattumalta. Siihenkin kätkeytyy palvelua kaupan alalla. Silvén ja Cannelin rakensivat tätä maata, joka tuolloin oli Venäjän alaisuudessa. Merimieskirkko syntyi Venäjän vallan aikana. Hallitsijat vaihtuvat, kauppa ja liikkuminen jatkuvat. Cannelinin päiväkirjassa merkityistä vuoden 1864 joulukuussa päivätyistä maksuista voi todeta rahayksikön muuttuneen Suomen markoiksi. Ajat muuttuivat.
Palvelemisesta syntyvä Merimieskirkko ei pyöri itsestään. Se ei elä pelkällä ihastelulla kuten ei laivan kipparointikaan. Nyt on uusi aika, asiakaskunta on laajentunut monenlaisiksi matkaajiksi. Rahayksikkö on vaihtunut markasta euroiksi jo aikaa sitten ja kaupankäynti sekä tuliaiset ovat moninaistuneet.
Raahessakin on nykyisin merimieskirkko. Brysselissä toimii myös Suomen Merimieskirkko. Nuokaan toiminnot eivät elä itsestään. Ja tähän merimieskirkkotoimintaan osallistuminen auttaa myös näkemään muita palveltavia, tavallisia liikkeellä olevia.
Huolenpito ei katso ikää. Se sopii niillekin, joiden päivässä aurinko on vielä korkealla ja joilla on taito nähdä asiakkuuden ja palvelemisen arvo.
Pertti Poutanen
