Kävelin viime viikolla tutuissa maisemissa Belgiassa ja
Hollannissa. Luonnollisesti kävin myös alueen suomalaisilla merimieskirkoilla.
Törmäsin usein sisäisessä maailmassani tunteeseen, että olen kotona. Nämä
maisemat, asiat, ihmiset ja ympäröivä todellisuus ovat minulle tuttuja. Ja
miksei, ovathan ne olleet suurelta osin osa elämääni viimeiset kymmenen vuotta. Ymmärsin
samalla, että kotoisuuden kokemiseen kuuluu lähtemättömästi se, että jokin
asia, ihminen tai maisema, on minulle tuttu.
Tai ei välttämättä aina niinkään. Voi nimittäin olla, että jokin asia vaikuttaa tutulta tai joku ihminen näyttää tutulta, vaikka näin ei oikeasti olisikaan. Pelkkä tunne tuttuudesta saa aikaan fiiliksen, että on kotona. Tarkempi asian tarkastelu saattaa muuttaa palikoiden järjestystä, ja aluksi läsnä oleva tuttuuden ja kotoisuuden kokemus voi muuttua vierauden ja muukalaisuuden kokemukseksi.
Tai ei välttämättä aina niinkään. Voi nimittäin olla, että jokin asia vaikuttaa tutulta tai joku ihminen näyttää tutulta, vaikka näin ei oikeasti olisikaan. Pelkkä tunne tuttuudesta saa aikaan fiiliksen, että on kotona. Tarkempi asian tarkastelu saattaa muuttaa palikoiden järjestystä, ja aluksi läsnä oleva tuttuuden ja kotoisuuden kokemus voi muuttua vierauden ja muukalaisuuden kokemukseksi.
Tässä maailmassa ihmisen osa on potea koti-ikävää.
Kristillisesti tarkasteltuna tämä on oikeastaan vain myönteinen asia. Ihminen
laitettiin kerran yhdensuuntainen matkalippu kourassaan ulos paratiisista matkalle
muukalaisuuden maahan. Tuosta päivästä lähtien ihmisellä on ollut ikävä kotiin,
Isän syliin, yhteyteen Luojansa kanssa. Ihmisellä on ikävä paikkaan, jossa
hänellä on hyvä olla, paikkaan, jossa hän tietää mistä on tulossa, paikkaan,
jonne hän kuuluu.
Merimieskirkon olemukseen kuuluu, että se on koti kaukana
kotoa. Merimieskirkko viestittää olemassa olollaan sitä, että on olemassa
paikka, johon voi kuulua. Paikka, josta voi löytää itselleen tuttuja asioita,
ihmisiä, jopa tuoksuja. Nämä kaikki muistuttavat kodista. Ei ole ihme, että
kiinteistönvälittäjät ovat huomanneet pullan tuoksun merkityksen
kiinteistökauppojen yhteydessä myönteisenä asiana. Asunnossa leijaileva pullan
tuoksu ohjaa automaattisesti mahdollisen ostajakandidaatin tunnemaailmassaan
kotiin.
Suomen Merimieskirkon toimipisteissä kotoisuus tulee
siitä, että kaikki tutut ja turvalliset elementit, tuoksuista suomalaisiin
esineisiin, tarjoavat vahvaa toivoa siitä, että on olemassa jotakin, joka pysyy
minusta huolimatta ja minun jälkeenikin. Erityisesti ulkomaan toimipisteissämme
tämä on tärkeä asia. Tuttuus vetää ihmistä puoleensa. Tuttuus, joka muistuttaa
kodista, sylistä, välittämisestä. Muisto menneestä ja toivo tulevasta
yhdistyvät tuossa tilanteessa, yhdessä hetkessä. Kadotetun kodin, paratiisin
muisto ja kerran taas tulevan paratiisin toivo, kohtaavat.
Tästä samasta leikkauspisteestä kertoo myös pääsiäisen
sanoma. Golgatan keskimmäisellä ristillä mennyt ja tuleva yhdistyvät tähän
hetkeen. Taivas ja maa lyövät kättä, yhteys on palannut, paratiisin ovet ovat
auenneet. Ristillä riippuessaan runneltunakin Kristus lupasi paratiisin sille,
joka tahtoi ottaa sen vastaan. Jo tänään sinä olet kotona minun kanssani, sanoi
Hän.
Siunattua pääsiäistä!
Jarmo Karjalainen
diakoniajohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti