Uutta, vanhaa, lainattua (sinistäkin ehkä)

Sain viikko sitten olla mukana kahdessa hienossa merimieskirkkotapahtumassa. Lauantaina 17.9. kokoontui talontäysi joukko ihmisiä ”maailmanhistorian ensimmäisiin” merimieskirkkoseuroihin Vuosaaren merimieskirkolle. Tuo seuroille annettu määre lienee varsin kiistanalainen – monenlaisia seuroja on merimieskirkoille ympäri maailman järjestetty lukemattomia – mutta kenties tosiaan viime viikon lauantaina luotiin uutta seuraperinnettä, ja keksittiin ainakin hyvä uusi nimi tilaisuudelle. 

Merimieskirkkoseuroissa tunnelma oli sellainen, kuin se merimieskirkolla tapaa olla: mutkaton, hyväksyvä, hymyilevä. Puheet ja virret vuorottelivat, mutta lisäksi  esiintyi lauluyhtye Papas No Mamas. Papat olivat elementissään, ja saimme nauttia herkästä ja hauskasta konserttituokiosta. Arvelen, että me paikallaolijat saimme aavistuksen myös entisajan toveri-iltojen tunnelmasta – viimeistään seurakahveilla tuoreiden pullien myötä.

Seuraavana päivänä vietettiin merisunnuntaita, merimiespastorit saarnasivat eri puolilla, ja kaikissa Suomen kirkoissa kerättiin kolehti Merimieskirkon työlle. Haminan Pyhän Marian kirkossa vietettiin juhlamessua – Haminan merimieskirkko täytti 50 vuotta. Messun jälkeen siirryttiin pihan yli seurakuntatalolle juhlaan, jossa myös julkistettiin Ismo ja Eila Saarikosken Haminan merimieskirkosta ja merimieslähetyspiiristä kertova kirja. Kirja on ensimmäinen kotimaan satamalähetyksistä kirjoitettu teos, eikä koskaan aiemmin ole myöskään yhtä laajasti dokumentoitu yksittäisen merimieslähetyspiirin vaiheita. Eila Saarikoski ei ehtinyt nähdä kirjaa valmiina, ja Ismo Saarikoski kertoi juhlapuheessaan kirjan viimeistelyn olleen myös osa surutyötä rakkaan puolison poismenon jälkeen.

Oman historiansa tunteminen on tärkeää kaikille ihmisille ja yhteisöille, niin myös merimieskirkolle. Merimieskirkon kaltaisessa yhteisössä, joka toimii hajallaan eri puolilla Suomea ja Eurooppaa, ja jossa työväki usein vaihtuu muutaman vuoden välein, on  hyvin tärkeää, että tekemisiä, toimintaa ja tunnelmia pannaan muistiin muutoinkin kuin toimintakertomusten ja tilinpäätösten muodossa. Itselleni ovat merimieskirkon historiaa tutkiessa olleet suurimpia aarteita kirjeenvaihdot sekä asemien päiväkirjat, joihin on kävijämäärien ja tilaisuuksien lisäksi kirjattu kunkin hetken ja kunkin kirjoittajan ajatuksia. Tämänkaltaiseen dokumentointiin haluan rohkaista kaikkia tämänkin päivän merimieskirkkoihmisiä. Toivottavasti Haminan merimieskirkon 100-vuotiskirjan kirjoittaja aikoinaan löytää arkistoista aarteita myös 2010-luvulta eteenpäin!

Paula Raitis
Suomen Merimieskirkon hallituksen varapuheenjohtaja