Tunnelmaa, toimintaa, sanomaa

Pääsiäisen aikaan liittyen laaditaan paljon suunnitelmia, ladataan suuria odotuksia ja niin kuin nykyään sanotaan, siihen panostetaan paljon. Pitäisimmekö jäljellä olevan loman pääsiäistä edeltävällä viikolla vai vasta sen jälkeen? Lähtisimmekö etelän lämpöön vai pohjoisen rinteille? Tai mummolaan? Vieläköhän pitkänä perjantaina jäät kantavat pilkkimiehen?

Eivät kaikki toki lähde matkalle ja vaikka lähtisivätkin, niin koti tulee kuitenkin laittaa pääsiäiskuntoon. Pajunoksia maljakkoon, rairuohot kasvamaan, suklaamunia kaappiin, tiput ja puput pöydälle ja noita-akat ikkunaan. Paastonajan päättymistä, oli sitä sitten vietetty tai ei, juhlistetaan lampaanpaistilla, mämmillä ja pashalla. Eikä kaupasta ole unohdettu ostaa currya kananmunien pohjavärjäystä varten. Tunnelmaan ja toimintaan me panostamme, mutta missä on itse pääsiäisen sanoma.

Olen joskus ajatellut, miltä suloinen untuvikko kananpoika näyttää kuukauden kuluttua. Siitä on kauneus kaukana. Muutos on välttämätön ollaksemme se, miksi meidän on tuleminen. Elämä ei aina ole kaunista ja suloista. Karheus ja rosoisuus ovat kuitenkin suola, mikä tekee elämästämme elämisen arvoisen. Kasvukivut eivät rajoitu vain murrosikään. Niissä kasvetaan läpi koko elämän. Tätä pääsiäisen munat, tiput ja ruohot kuvastavat: muutosta, kasvua, elämää.

Pääsiäisen ajasta ei voi irrottaa erilleen palmusunnuntaita, pitkääperjantaita tai ylösnousemusaamua. Kyseessä on kokonaisuus, jonka aikana voin vuodesta toiseen käydä läpi sitä, kuinka helposti olen kädet kohotettuna, palmunoksia levittäen hurraamassa maallisen hyvän toivossa. Kuinka näen itseni vähintään katsomassa naulojen lyöntiä Häneen, joka on halunnut minulle vain pelkää hyvää, pyyteettömästi. Kuinka tunnistan vapauden tunteen tajutessani tyhjän haudan julistavan ylösnousseen Kristuksen sovitustyön todeksi tulemista minunkin kohdalla.

En tiedä, itkisinkö ilosta vai nauraisinko häpeästä. Tämä muistutusviikko laittaa minut paikalle, jossa näen, mitä minä olen, mitä minun edestäni on tehty ja mihin minut on kutsuttu. Tässä kohtaa kirkkovuotta herään kysymään, mikä on elämäni tarkoitus, mitä teen tällä lahjaksi saamallani ainutkertaisella ajanjaksolla maan päällä – ajanjaksolla, joka edeltää iankaikkisuuselämän uutta aamua. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Suunnitellaan matkoja, valmistellaan pääsiäistä, ollaan yhdessä ja rakastetaan. Kristus on totisesti ylösnoussut.

Ville Nieminen
hallintojohtaja, Suomen Merimieskirkko
(Kirjoitus on julkaistu Merimieskirkko-lehdessä 2/2012 Kirkkolaiva-palstalla)