Hienot läksiäisjuhlat oli järjestetty. Se oli tunteiden
myllerrystä. On niin pitkältä ajalta muistoja ja tapahtumia monien ihmisten
kanssa. Itse juhlassa en osannut jutella kenenkään kanssa sen syvällisemmin,
kuljin vaan ihmisen luota toisen luo. Se kuulunee asiaan. Suuri paikalle tullut
joukko tuotti suurta iloa. Maailmalta ja ympäri Suomen he olivat tulleet
toivottamaan hyviä eläkepäiviä.
Ehkä ajattelen, että nyt alkaa taas uusi työrupeama. Sen
voin itsenäisesti suunnitella. Alkamassa on rennompi aika, itsensä
hemmottelemisen aika. Kunnon kohentamista lenkkeillen, uiden ja joogaten.
Mielen kohennusta laulaen, soitten, teatterissa ja konserteissa. Maalla
odottavat puutarhanhoito, marjojen poiminta, sienestys, metsäretket, soutelut,
pyöräilyt jne. Koiran hoito ja ulkoiluttaminen vievät oman aikansa. Lenkeillä koiran
kanssa tulee tutuksi muiden koiraihmisten kanssa. Monista heistä tulee uusia
hyviä tuttavuuksia. Taitaakin tulla kiire, että kaiken ehtii tekemään.
Työstä jäämisen tyhjyyden ja pysähtymisen tunne voi vaihtua moniksi
kiireiksi, mutta en haluaisi kiirehtiä. Itseäni tutkiskellessa menee aikaa: mikä
olen, mitä haluan.
Työ oli turvallinen paikka ja siitä luopumisesta tuli
turvaton olo. Ihmisten joukossa tunsin kuuluvani johonkin ja siellä olivat
ystävät. He välittivät. Kysyttiin, mitä kuuluu. Aina oli seuraa. Suunnitellessa
yhdessä päivän tapahtumia kuuluin joukkoon. Olin tärkeä lähimmäiselle:
merimiehelle, rekkakuskille, talossa vierailleelle tuntemattomalle. Oli ihana
puhua kieliä ulkomaalaisten kanssa, samalla se taito pysyi yllä. Monet
kansainväliset tuttavuudet, ystävyydet innostivat. Yhä on paikkoja, minne voin
mennä kyläilemään. Ystävyys säilyy. Tavataan. Tulee aika tavata.
Työni kautta olen saanut paljon ystäviä. Luulen, että Merimieskirkon
kaltaisia työpaikkoja ei ole, joissa työtoverit ovat yhtä ja välittävät toisistaan
aidosti. Aina kun he tapaavat, heillä on yhteisiä muistoja. Ystävyys säilyy
läpi elämän.
Tein sama työtä 25 vuotta. Sellaista ei nykyään enää juuri
ole. Elämän tahti on muuttunut: vaikuttaa se Merimieskirkkoonkin. Itse sain
elää ja työskennellä hyvillä vuosikymmenillä. Nyt on hyvä jäädä eläkkeelle, kun
olen saanut tehdä itsensä näköistä työtä, jossa olen viihtynyt. Voin olla vain
kiitollinen, että minut tällaiseen työhön johdatettiin.
Katariina ”Kati” Lindbohm
Merimieskirkon emäntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti