Elämän kirjokudos

Elämä on tarinoiden kudos. Joka päivä liittää uuden säikeen – tai useamman – monenkirjavaan kankaaseen, joka kuvaa elämäämme. Ihmisten kanssa työtä tehdessä kudelmaan tulee kaiketi vielä värikkäämpiä säikeitä kuin muuten tulisi. Kansainvälisessä työssä kirjavuus on jo omaa luokkaansa. Merimieskirkon kansainvälinen työ kohtaa ihmisiä kaikista maailman kolkista. Perheellisiä ja perheettömiä, pääasiassa kuitenkin työikäisiä miehiä, jotka usein ovat kovinkin kaukana kotoaan.

Tyypillinen Suomeen tulevan laivan merimies on Itä-Euroopasta tai Aasiasta. Tilastollisesti maailman merimiehistä joka neljäs on Filippiineiltä, Venäjältä ja Ukrainasta tulee kymmenes kummastakin. ”Kympin sakkiin” mahtuvat vielä Kiina, Intia, Indonesia, Puola, Turkki, Kreikka ja Myanmar. Tämän kaltainen jakauma näkyy meilläkin, joskin Euroopan maita, kuten Hollanti, Ruotsi ja Saksa, on siinä enemmän edustettuna.

Eurooppalaiset työskentelevät pääsääntöisesti vuorottelujärjestelmässä, jossa vaihtelevat kuukauden parin laivajaksot ja samanpituiset vapaajaksot. Kaukomaalaisilla työjakso on kuudesta kuuteentoista kuukauden mittainen. Sen päätyttyä päättyy myös työsuhde ja edessä on uuden etsiminen. Monessa maassa tämä on kuitenkin houkutteleva vaihtoehto hyvän elintason saamiseksi. Merenkulun maailma on aidosti monikansallinen, -kulttuurinen ja -uskonnollinen. Sellainen se on myös aina ollut ja kaiketi tulee myös aina olemaan.

Itärajan auettua ei mennyt montakaan vuotta, kun pääosa Suomen ja Venäjän rajan ylittävästä liikenteestä kulki itäeurooppalaisilla autoilla. Kuljettajat olivat ainakin venäläisiä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia ja virolaisia. Joukossa oli aluksi joitakin brittejä ja hollantilaisia, mutta he katosivat nopeasti. Ulkomailla liikkuu vielä iso joukko suomalaiskuskeja, jotka käyvät vain harvoin kotimaassaan. Nämä ”maantien seilorit” ovat löytäneet paikkansa merimieskirkoilta.

Työuralleni on mahtunut monenlaista: saunailta brittikapteenin kanssa, metsäretken tekeminen libyalaisten kanssa, puolalainen uuden vuoden vietto, seitsenkielinen jouluhartaus, kotiseuturetki kiribatilaisten kanssa ja monen monta muuta. Ostoksilla on haettu purjeveneen ikkunoita, vihannesveitsiä, 40 kg perunoita, vaimolle tuliaisia, vain joitakin mainitakseni.

Toinen rikkaus, joka on reppuun kertynyt, on kansainvälinen kollegojen verkosto. Merimieskirkkojen maailmanjärjestön myötä eri maiden työntekijät tutustuvat toisiinsa. Tämä toiminta on oikeasti ekumeenista. Yhdistäähän meitä yhteinen asia – maidemme satamien välillä liikkuvat monenlaiset laivat. Kun tuntee ”vastarannan pastorin”, on helppo tarvittaessa ottaa yhteyttä, jos jonkin laivan tai yksittäisen merenkulkijan tilanne niin vaatii. Ja mikä parasta, tämä verkosto kattaa ihan koko maailman.

Edellä kuvatusta kankaasta löytyy varmasti kaksi samanväristä kudetta, mutta työn takan on niiden löytäminen. Sen verran vaihtelevaa työmme on.

Jaakko Laasio

SMK, merenkulkutyön johtaja