Elämä
on tarinoiden kudos. Joka päivä liittää uuden säikeen – tai useamman –
monenkirjavaan kankaaseen, joka kuvaa elämäämme. Ihmisten kanssa työtä tehdessä
kudelmaan tulee kaiketi vielä värikkäämpiä säikeitä kuin muuten tulisi.
Kansainvälisessä työssä kirjavuus on jo omaa luokkaansa. Merimieskirkon
kansainvälinen työ kohtaa ihmisiä kaikista maailman kolkista. Perheellisiä ja
perheettömiä, pääasiassa kuitenkin työikäisiä miehiä, jotka usein ovat kovinkin
kaukana kotoaan.
Tyypillinen
Suomeen tulevan laivan merimies on Itä-Euroopasta tai Aasiasta. Tilastollisesti
maailman merimiehistä joka neljäs on Filippiineiltä, Venäjältä ja Ukrainasta
tulee kymmenes kummastakin. ”Kympin sakkiin” mahtuvat vielä Kiina, Intia,
Indonesia, Puola, Turkki, Kreikka ja Myanmar. Tämän kaltainen jakauma näkyy
meilläkin, joskin Euroopan maita, kuten Hollanti, Ruotsi ja Saksa, on siinä
enemmän edustettuna.
Eurooppalaiset
työskentelevät pääsääntöisesti vuorottelujärjestelmässä, jossa vaihtelevat
kuukauden parin laivajaksot ja samanpituiset vapaajaksot. Kaukomaalaisilla
työjakso on kuudesta kuuteentoista kuukauden mittainen. Sen päätyttyä päättyy
myös työsuhde ja edessä on uuden etsiminen. Monessa maassa tämä on kuitenkin
houkutteleva vaihtoehto hyvän elintason saamiseksi. Merenkulun maailma on
aidosti monikansallinen, -kulttuurinen ja -uskonnollinen. Sellainen se on myös
aina ollut ja kaiketi tulee myös aina olemaan.
Itärajan
auettua ei mennyt montakaan vuotta, kun pääosa Suomen ja Venäjän rajan
ylittävästä liikenteestä kulki itäeurooppalaisilla autoilla. Kuljettajat olivat
ainakin venäläisiä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia ja virolaisia. Joukossa oli
aluksi joitakin brittejä ja hollantilaisia, mutta he katosivat nopeasti.
Ulkomailla liikkuu vielä iso joukko suomalaiskuskeja, jotka käyvät vain harvoin
kotimaassaan. Nämä ”maantien seilorit” ovat löytäneet paikkansa
merimieskirkoilta.
Työuralleni
on mahtunut monenlaista: saunailta brittikapteenin kanssa, metsäretken
tekeminen libyalaisten kanssa, puolalainen uuden vuoden vietto, seitsenkielinen
jouluhartaus, kotiseuturetki kiribatilaisten kanssa ja monen monta muuta.
Ostoksilla on haettu purjeveneen ikkunoita, vihannesveitsiä, 40 kg perunoita,
vaimolle tuliaisia, vain joitakin mainitakseni.
Toinen
rikkaus, joka on reppuun kertynyt, on kansainvälinen kollegojen verkosto.
Merimieskirkkojen maailmanjärjestön myötä eri maiden työntekijät tutustuvat
toisiinsa. Tämä toiminta on oikeasti ekumeenista. Yhdistäähän meitä yhteinen
asia – maidemme satamien välillä liikkuvat monenlaiset laivat. Kun tuntee
”vastarannan pastorin”, on helppo tarvittaessa ottaa yhteyttä, jos jonkin
laivan tai yksittäisen merenkulkijan tilanne niin vaatii. Ja mikä parasta, tämä
verkosto kattaa ihan koko maailman.
Edellä
kuvatusta kankaasta löytyy varmasti kaksi samanväristä kudetta, mutta työn
takan on niiden löytäminen. Sen verran vaihtelevaa työmme on.
Jaakko
Laasio
SMK,
merenkulkutyön johtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti