perjantai 14. marraskuuta 2014

Kevät ja kesä 68


Suoraan armeijasta palanneena minut määrättiin Hämeenlinnaan nuorisopapiksi. Tiedossa oli, että pesti jäisi lyhyeksi, sillä jo 1.4.1968 olin siirtymässä matkapapiksi Suomen Merimieslähetysseuran palvelukseen. Jo hyvin pian huomasin viihtyväni Hämeenlinnassa. Nuoria seurakunnan toiminnassa oli paljon mukana ja monista heistä tuli myöhemmin hyviä pappeja kirkon palvelukseen. Luovuuttakin heistä löytyi. Eräs varsinkin oli erityisen etevä. Yhtenä aamuna isossa asunnossani etsin epätoivoisesti kenkiäni. Oli pidettävä aamuhartaus viereisessä koulussa ja eihän sinne sukkasillaan voinut mennä… Edellisenä iltana nuoret olivat olleet totutun tavan mukaan asunnossani iltajatkoilla. Löysinhän minä ne kengät juuri ajoissa. Olivat kyllä aika kylmät, kun olivat olleet yön yli jääkaapissa!


Osasin sitä minäkin. Ensituttavuuteni myöhempään merimieskirkon merkittävään työntekijään ja vaikuttajaan syntyi, kun kutsuin hänet puhumaan nuorteniltaan. Vuosia myöhemmin ystävystyessämme samantyyppisiä töitä tekevinä, hän kertoi, että olin polttanut hänen iltalomansa. No, sitähän en silloin tietenkään tiennyt.


Vaikka olinkin tuolloin autoilua vieroksuva, niin seurakunnan nuorisotyöntekijän innoittamana menin hänen kanssaan autokouluun ja onnistuin ajokortin saamaan. En silloin, maaliskuun alussa 68 tiennyt, että tulisin sitä jo parin kuukauden perästä tarvitsemaan.


Huhtikuun matkustin uuden työnantajan palveluksessa eri puolilla Suomea. Kuun loppupuolella Jorma Louhivuori kutsui minut luokseen ja sanoi, että nyt olisi aika siirtyä joksikin aikaa, mieluiten koko kesäksi,  merimieskirkolle merimiespapin töitä opettelemaan. Tarvitsinhan tietoa muualtakin kuin Toivo Waltarin kirjasta merimieskirkoilla tapahtuvasta toiminnasta kertomiseen. Ilmoitin, että haluaisin hyvin mielelläni Lontooseen, kun kieltäkin kohtalaisesti osasin. Mutta Jorma sanoikin: ”Ei Kauko, sinä menet Hampuriin!” Minä, joka koulussa olin lukenut lyhyen saksan… Kun pomon sana on laki, niin sinnehän oli lähdettävä.


Toukokuun alussa kesä oli jo pitkällä Saksassa. Luonto viheriöi ja lämpöäkin riitti. Göran Hellberg, silloinen Hampurin pappi, oli perehdyttäjäni. Hyvin hän sen tehtävän hoiti. Laittoi minut heti kohta Transitin rattiin, antoi kartan käteen ja laivalle piti löytää. Muutaman tunnin Hampurin liikenteessä harhailin. Laivaa en löytänyt ja nolona palasin illan hämyssä merimieskirkolle takaisin. Siitä se sitten lähti.


Monia sattumuksia tuolta kesältä muistan. Nyt niille voi jo nauraa. Silloin ei siihen aina kyennyt. Plattdeutschin ymmärtäminen tuotti vaikeuksia, poliisin puheesta ei aina saanut selvää, mutta Sankt Paulin poliisiasema tuli tutuksi. Sinne suomalaisia merimiehiä ja turisteja siihen aikaan toimitettiin. Pääsinpä yhteen VW:nin mainosfilmiinkin suomalaiseksi ääneksi. Tyyppi taisi olla VW 411.


Sinä keväänä ja kesänä tapahtui maailmalla ja myös Euroopassa paljon. Martin Luther King ja Robert Kennedy murhattiin, Pariisissa mellakoitiin, oli Prahan kevät, joka päättyi Neuvostoliiton tankkien vyörymiseen Tsekkoslovakiaan. Laivatkin löytyivät ja kieltä alkoi enenevässä määrin ymmärtämään. Ei kuitenkaan aina. Seisoin Transitilla liikennevaloissa. Auton kyljessä luki isoin kirjaimin: Finnische Seemannskirche. Taksi pysähtyi vierelleni, kuski huusi avoimesta ikkunasta jotakin ja kaasutti tiehensä. Vasta silloin tajusin, mitä hän huusi: "Revontuliako odotat!"


Seuraavana keväänä oli taas lomittamaan lähtö. Halusin Hampuriin. Mutta Jorma Louhivuori sanoikin: ”Ei Kauko, sinä menet Lontooseen!” Se onkin sitten toinen tarina…


Kauko Puranen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti