Hyvät lukijat ja
merimieskirkkoystävät,
sain aiheen tähän blogi-kirjoitukseen jo vuosi sitten, kun entinen ja sen hetkinen vuosivapaaehtoinen istuivat olohuoneessani vaihtaen kuulumisiaan. Kuunnellessani heitä ymmärsin, kuinka syvälle he olivat ystävyydessään päässeet. He olivat ystävystyneet ollessaan jonkin aikaa yhtaikaa Pohjois-Saksan merimieskirkon vapaaehtoisina. Molemmat toimivat vapaaehtoisvuotensa aikana sekä Hampurin että Lyypekin kirkolla.
He jakoivat toisilleen asioita, joita ei herkästi uudelle tuttavalle jaa. Ilo yhteisestä ajasta kaikkine kommelluksineen, vaikeine hetkineen ja vaikeiden tilanteiden edessä antaa voimaa elämän matkalle.
Ystävyyssuhteessa me kaikki tarvitsemme luottamusta, rehellisyyttä, mahdollisuutta olla oma itsensä, mahdollisuutta ilmaista tunteensa ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa.
Näiden nuorten aikuisten lähdettyä jäin miettimään, kuinka monille merimieskiekkomaailma on 140-vuotisella taipaleellaan antanut mahdollisuuden ystävystymiseen. Olen saanut itsekin kokea sen. Yhteistä tietä taivaltaessa ja elämän kirjon keskellä ihmiset löytävät toisensa ja tukevat toisiansa. Yhteisöllisyys, jota kirkoilla elämme, on hyvin kokonaisvaltaista. On kyseessä sitten kirkolla/kirkossa kävijä tai työyhteisö.
Otsikossa käytän merimieskirkkoystävä-sanaa. Myös kiitospuheissa on helppo käyttää juuri tuota sanaa. Vaikka se on ”instituutiokäsite”, sen sisällä on juuri se ihminen, joka antaa työllemme keskinäisen ymmärryksen ja vastavuoroisuuden.
Viime viikkoina olen saanut seurata ilolla, kun harjoittelijat, jotka ovat keskuudessamme vain viikkoja tai muutaman kuukauden, ovat löytäneet toisensa ja merimieskirkkokipinän aivan niin kuin he, joista kirjoitukseni aihe lähti liikkeelle. Jos tällainen ei ole arvokasta, niin mikä sitten on?
Ystävyyttä tutkitaan monilla eri tieteen aloilla, sosiologiasta zoologian menetelmiin. Teorioitakin ystävyydestä on esitetty useita. Tähän loppuun sopinee kuitenkin tuntemattoman kirjoittajan miete ystävyydestä: ”Kun elämä myrskyisenä ympärillä pauhaa, ei anna lepoa ja rauhaa. Jos on ystävä, johon voi nojata ja luottaa, se lohdun suo ja suuren ilon tuottaa.”
Valoisaa ja siunattua adventtiaikaa merimieskirkkoystävät!
Satu Oldendorff
sain aiheen tähän blogi-kirjoitukseen jo vuosi sitten, kun entinen ja sen hetkinen vuosivapaaehtoinen istuivat olohuoneessani vaihtaen kuulumisiaan. Kuunnellessani heitä ymmärsin, kuinka syvälle he olivat ystävyydessään päässeet. He olivat ystävystyneet ollessaan jonkin aikaa yhtaikaa Pohjois-Saksan merimieskirkon vapaaehtoisina. Molemmat toimivat vapaaehtoisvuotensa aikana sekä Hampurin että Lyypekin kirkolla.
He jakoivat toisilleen asioita, joita ei herkästi uudelle tuttavalle jaa. Ilo yhteisestä ajasta kaikkine kommelluksineen, vaikeine hetkineen ja vaikeiden tilanteiden edessä antaa voimaa elämän matkalle.
Ystävyyssuhteessa me kaikki tarvitsemme luottamusta, rehellisyyttä, mahdollisuutta olla oma itsensä, mahdollisuutta ilmaista tunteensa ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa.
Näiden nuorten aikuisten lähdettyä jäin miettimään, kuinka monille merimieskiekkomaailma on 140-vuotisella taipaleellaan antanut mahdollisuuden ystävystymiseen. Olen saanut itsekin kokea sen. Yhteistä tietä taivaltaessa ja elämän kirjon keskellä ihmiset löytävät toisensa ja tukevat toisiansa. Yhteisöllisyys, jota kirkoilla elämme, on hyvin kokonaisvaltaista. On kyseessä sitten kirkolla/kirkossa kävijä tai työyhteisö.
Otsikossa käytän merimieskirkkoystävä-sanaa. Myös kiitospuheissa on helppo käyttää juuri tuota sanaa. Vaikka se on ”instituutiokäsite”, sen sisällä on juuri se ihminen, joka antaa työllemme keskinäisen ymmärryksen ja vastavuoroisuuden.
Viime viikkoina olen saanut seurata ilolla, kun harjoittelijat, jotka ovat keskuudessamme vain viikkoja tai muutaman kuukauden, ovat löytäneet toisensa ja merimieskirkkokipinän aivan niin kuin he, joista kirjoitukseni aihe lähti liikkeelle. Jos tällainen ei ole arvokasta, niin mikä sitten on?
Ystävyyttä tutkitaan monilla eri tieteen aloilla, sosiologiasta zoologian menetelmiin. Teorioitakin ystävyydestä on esitetty useita. Tähän loppuun sopinee kuitenkin tuntemattoman kirjoittajan miete ystävyydestä: ”Kun elämä myrskyisenä ympärillä pauhaa, ei anna lepoa ja rauhaa. Jos on ystävä, johon voi nojata ja luottaa, se lohdun suo ja suuren ilon tuottaa.”
Valoisaa ja siunattua adventtiaikaa merimieskirkkoystävät!
Satu Oldendorff
Pohjois-Saksan
merimieskirkon johtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti