Henki ja olympia

Lontoon olympialaiset herättivät etukäteen suuria odotuksia. Olisivatko kisat kaikkien lontoolaisten, koko kansan, Euroopan ja maailman yhteiset juhlat, jossa aito olympian henki tarttuisi ja välittyisi niin läsnäolijoille kuin kisoja mediasta seuraaville? Siihen oli olemassa erinomaiset mahdollisuudet, eikä ylevien etukäteisodotuksien luomisessa säästelty.

Viime metreillä odottava yleisö sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa. Ylevyys jäi rahan alle. Muutaman tapahtuman pääsponsorin on annettu sanella ehdot, jotka ovat yhtä kaukana olympian hengestä kuin on Pohjois-Amerikka Euroopasta. Yhdysvaltalaisen Coca-colan johdolla toimeen panneet poikkeuslait kieltävät yrityksiä ja yhteisöjä mainostamasta omia tuotteitaan ja palveluitaan olympialasia esille tuoden.

Tämän seurauksena Lontoo ei ole olympiakaupunki. Kisat eivät näy missään muualla kuin kisapaikoilla, koska olympialaisiin liittyvää mainontaa ei tapaa missään. Niin turhalta ja ärsyttävältä kuin mainonta voi tuntuakin, olisi se näin massiivisen tapahtuman ja niin ison kaupungin hengen nostattamisessa kullanarvoista. Nyt kaupungin ilme ei poikkea tavallisesta tiistaista, eikä kisahenkeä ole onnettoman mainosmonopolin vuoksi syntynyt.

Henki löytynee vain olympiastadionilta ja muilta kisapaikoilta. Mutta ei edes niiden vierestä. Olympiapuistoonkaan ei ole pääsyä. Kaikki liput kaikkiin tapahtumiin ja olympiapuistoon on myyty loppuun, vaikka television kuva voi muulta näyttääkin. Tyhjien tuolien paikkaliput lienevät sponsorifirmojen hallussa, mutta eivät urheilua seuraamaan tulleiden ihmisten saatavilla. Kuka päästi Hartwall-areenan pomot tännekin konsultoimaan.

Poikkeuksen tähän masentavaan urheilujuhlan pilaamiseen tekevät lajit, kuten kävely, triathlon ja maraton, jotka järjestetään julkisilla paikoilla. Niissä tunnelma onkin sitten käsin kosketeltavan kihelmöivä. Ei järjestäjien ansiosta, vaan tavallisista, urheilua rakastavista ihmisistä huokuvan yhteisen energian vuoksi.

Merimieskirkoilla järjestetään oma kisastudio jokaisena kisapäivänä. Merimieskirkko on oivaltanut jotain, jonka toivoisi välittyvän muuallekin. Yhteinen kiinnostuksen kohde kokoaa ihmisiä yhteen. Kiinnostuksen kohteita ei voi määrittää norsunluutornista, vaan ne syntyvät maan tasalla ennen nousua ensimmäisellekään kirkon rappuselle. On reagoitava siihen, mikä ihmisiä yhdistää sen sijaan, että yrittäisi saada heitä innostumaan valmiiksi pureskelluista ideoista.

Merimieskirkko on kuin olympialaisten julkinen kisapaikka, jonne pääsyä ei ole rajoitettu ja jossa henki syttyy osallistujien omasta innosta. Lontoon merimieskirkolla valkokangasta alttarin edessä ei kukaan kummeksu. Pyhyys ei kirkosta katoa televisiokuvaa lähettävän monitorin vuoksi.

Mikä seurakunta ja mikä kirkko Suomessa olisi yhtä dynaaminen ja järjestäisi kirkkosalissaan kisastudion?

Marko Toljamo

viestintäpäällikkö, Suomen Merimieskirkko