Monien Merimieskirkon kesäjuhlien kävijänä olen kokenut nuo sanat varsin tosiksi. Juhlaväki kokoontuu eri puolilta Suomea yhteisen asian ääreen kuulemaan viimeisiä uutisia maailman meriltä ja kotirannoilta. Samalla meillä on ollut hyvä kohdata toisemme, kuunnella toistemme tapahtumat ja kertoa omat juttummekin. Tarinaa on riittänyt ja ihmiset ovat vuosi vuodelta voineet palata kotikonnuilleen mieli iloisena siitä, että olipa taas kiva olla mukana yhteisen asian ääressä. Monia tuttuja voi kohdata vain kerran vuodessa johtuen pitkistä etäisyyksistämme ja kunkin omista tehtävistä eri puolilla maatamme. Mutta kun yhteen tullaan, tullaan ikään kuin kotiin. On yhteiset jutut, on yhteiset mielenkiinnon kohteet ja erityisesti on yhteinen kieli.
Usein meille kerrotaan, kuinka tärkeä on yhteinen jumalanpalvelus, viikon kohokohta, kun saamme kuulla sanaa ja opetusta ja kuulla sovituksen sanat. Hyvin totta onkin. Mutta lisäksi yhtenä erityisen vahvana kokemuksenani on ollut Merimieskirkkojen pienen seurakunnan kokoontuminen seurustelun ”sakramentin” ääreen, kohtaamaan toinen toisemme ihmisinä. Muistamme varmaan Apostolien tekojen alkupäästä kerrotun, että toinen toistaan. Alkuseurakunnalle oli tärkeää tulla yhteen.
Merimieskirkon työssä tuo seurustelun ”sakramentti” on keskeinen osa ihmisen kohtaamisessa. Toisen ihmisen kohtaaminen omana itsenään on aina arvokas hetki. Me kohtaamme toisemme, kosketamme toistemme sielua ja myös arkea olemalla läsnä ja kuuntelemalla ja myös viestimällä yhteyden tärkeyttä. Mielessäni olen usein kerrannut monia kokemuksiani kymmenvuotisen merimieskirkkotyöni varrelta. Monet kasvot ikään kuin lipuvat sieluni silmien edessä ja muistan jopa monia juttuja niiltä ajoilta. Moni merimies ja -nainen on jäänyt ikään kuin elokuvaksi mieleeni. Se vahvistaa käsitystäni seurustelun ”sakramentin” tärkeydestä merimieskirkkotyössä ja miksei myös kaikissa muissakin tehtävissä, joissa olen sen jälkeen ollut mukana. Olen itsekin ollut saavana osapuolena.
Voimme muistaa menneisyydestämme monia erilaisia kohtaamisia, vaikka emme muistakaan, mistä puhuttiin, mitä kansakoulun opettajamme tai joku lapsuuden tärkeä ihminen opetti tai puhui, mutta muistamme, miten hän sen teki. Muistamme vain, miten hänestä jäi ikään kuin joku voima sieluumme ja sen kantamina olemme voineet kulkea joskus vaikeankin elämänvaiheen läpi. Jaamme voimaa lähimmäiselle ja saamme itsekin sitä samaa voimaa.
Yhteisen Merimieskirkon kahvihetken, laivalla kohtaamisen tai ostosmatkan aikana tapahtuneet kohtaamiset ovat olleet erityisen mieleenpainuvia. Siksi uskallan sanoa, että seurustelun ”sakramentti” on inhimillisen elämän tärkeimpiä pyhiä toimituksia, kohtaamisia, joissa ei teeskennellä, ei käytetä hurskaita muotokieliä eikä piilouduta minkään viran tai aseman taakse. Siinä kaksi tai kolmekin ihmistä kohtaavat toisensa aitoina ihmisinä, sydämen tasolla, sielujenkin tasolla.
Erkki Koskela
Rotterdamin ja Antwerpenin kirkon assistentti vv. 1980–90.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti