Sovinto

Olen hämmästellyt vuosikymmenien ajan israelilaisten ja palestiinalaisten välistä taistelua. Se tuntuu uskomattomalta. Israelilaiset valtasivat vuosituhansia sitten Egyptistä lähtönsä jälkeen ”luvatun maansa” nykyisen Israelin alueelle. Valtaus edellytti siellä asuneiden kansojen väkivaltaista kukistamista. Historia toistui uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, kun israelilaisille luvattiin uudelleen mahdollisuus perustaa oma valtio samoille alueille. Jälleen alueella asuvat asukkaat joutivat siirtymään israelilaisten tieltä.

Uuden valtion perustaminen juutalaisille oli omantunnon puhdistus Euroopan valtioille niiden toteuttamasta politiikasta, joka johti juutalaisten joukkotuhoamiseen. Israelin uudelleen perustaminen oli kuitenkin raaka tapahtuma, joka sisälsi terrorismia ja sotaa. Alkoi taistelu arabeja vastan. Verinen prosessi jatkuu edelleen, tänäkin päivänä. Loppua ei ole näkyvissä.

On tietenkin helppoa todeta, että sellaista tämä maailmanmeno on, mutta loppujen lopuksi se ei koske meitä. Meillä on täällä omat ongelmamme. Mutta eivät meidän ongelmamme ole pohjimmiltaan niinkään kaukana Israelista.  Paitsi tämän hetken yleisestä poliittisesta tilanteesta, myös meidän jokapäiväinen kanssakäyminen kärsii samoista ongelmista. Perheiden, lähiomaisten, ystävien, työtovereiden, naapureiden ja aivan yllättävienkin tahojen kanssa saattaa syntyä ratkaisemattomilta tuntuvia ongelmia. Ne voivat vaikeuttaa jokapäiväistä elämää ja mielenrauhaakin. Riidat eivät ota loppuakseen. Miksi sovun saavuttaminen tuntuu niin vaikealta?

Sovinto kasvaa halusta ymmärtää toista. Jos tätä halua ei ole, riidat, kriisit, sodat, kärsimys ja kuolema ovat se hinta, jonka me joudumme maksamaan sovintoa odotellessamme. Tosiasia on, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät halua, että sovinto syntyy. Se on heidän elinehtonsa. Siksi kärsimys jatkuu. Anteeksiantoa ei synny, koska halu ymmärtää toista puuttuu.

Ari Lindqvist